Takaisin etusivulle        Kilpailevat hevoset         Siitoshevoset         Kasvatus         Toiminta         Yhteystiedot

VICKE IRON

enn. 11,0aly - 11,8ly
Voittosumma: 79 102v€
Statistiikka: 114: 10-15-10 (35)
All Time-ranking: 0p

Virallinen nimi: Vicke Iron
Kutsumanimi: Vikke

Rotu: amerikkalainen ravuri
Sukupuoli: ori
Väri: m
Syntynyt: 11.10.2005, 17v
Säkäkorkeus: 161cm

Kasvattaja: Jaana
Omistaja: Blue Jay Trotters

KUVAUS HEVOSESTA
Vicke Iron eli tutummin Vikke ostettiin talliin pojan ollessa "jo" 4-vuotias. Jo-sana siksi, että ori tuli aivan kilpailemattomana meille. Kuitenkin ajolle opettu ori oli hyvässä kunnossa, joten meillä pystyttiin starttivalmennus aloittamaan heti. Tiedä sitten johtuiko raviuralla menestyminen juuri siitä, että Vikke sai kehittyä pitkään, aikankin kilpavuosia se orille toi muutaman enemmän kuin normaalisti meillä lämminveriset kilpailevat. Vaikka orin kohdalle ei ollut mitään paineita kilpailun puitteissa, sillä todellakaan emme odottaneet mitään näin häikäisevää kilpahevosta vaan jopa ruunaus kävi mielessä ennen uran aloittamista. Ajattelimme kuitenkin katsoa muutaman startin ennen kuin päätöstä tehtäisiin. Viken suku vaikutti myös päätökseen pitää poika miehenä, sillä tämmöistä sukua ei montaa enää ole virt.maailmassa. Isä I.K Vicktory Feel kerkesi muutaman jälkeläisen jättää ennen Iinestallien lopettamista, joista yhdestä tuli Viken lisäksi siitosorii; Token Wasted 10,3a. Vikke on siis ainut tämän suvun jatkaja. Emänkään puoli ei pääse kuuluisuudellaan loistamaan ja Vikke onkin tamman ainut jälkeläinen.

Luonteeltaan tämä ori on hyvin hillitty. Se omaa suunnattoman kunniotuksen ihmistä kohtaan, ei tekisi pahaa kenellekkään koskaan. Myös Viken isä oli hyvin ihmisrakas oriksi, joten tiedä häntä sitten jos vaikka ominaisuus on periytyvää. Käsitellessä ori on siis aivan mahdottoman kiltti, jopa tallin pienimmätkin apulaiset tuohuavat orin kanssatuosta noin vain. Tammojenkaan seura ei saa oria unohtamaan ihmisen kunniotusta, mikä helpottaa huomattavasti herran käittelyä ihan missä paikassa tahansa.

Ajaessa Vikke puhkuu tarmoa ja askel on yleensä hyvn kepeä ja joutuisa. Tälle herralle ei ole väliksi onko muita hevosia mukana tai missä järjestyksessä ajetaa, aina niin herkkä ja kuuliainen ori on ajaa. Täysin pomminvarmaksi myös oria voi sanoa, sillä ei ole vielä kertaakaan tullut tilannetta vastaan, jossa tämä olisi jotain pelännyt. Itse radalla Viken olemus tai käyttäytyminen ei muutu yhtään, joten herra onkin yksi luotettavimmista hevosista käsitellä raveissa varikkoalueella mitä mieltä löytyy. Radalla vaikka ori onkin helppo ajaa, ei tarkoita etteikö sillä olisi rautaista tahtoa voittaa. Viimeiseen asti taisteleva musta ori on komea näky maalisuoralla, kun se viilettää kuin viimeistä päivää.

i. I.K Victory Feel
enn. 1.11,3aly - amer.
ii. E.L. Comaday
enn. ? - amer.
iii. Firemoon
iie. Coronna
ie. Tibbar Feeling
ei enn. - amer.
iei. Tibbary
iee. Love Feeling
e. Misty London
enn. 1.16,2aly - amer.
ei. Michael London
enn. ? - amer.
eii. Gerro
eie. Mandy London
ee. Misty Morning
enn. ? - amer.
eei. Last Force
eee. Mistel

KUVAGALLERIA

           


JÄLKELÄISET

15.06.2007 t. Fiadora Jazz (e. Fire's Fortune 12,3a) enn. 13,3a, vs. 12 650ve
20.06.2007 o. Angel's Wicked (e. Amanda Mayday 13,5a) ei enn., vs. 0ve
15.06.2007 o. Willrock Jazz (e. I.K Starplayer 12,2a) enn. 15,9, vs. 34 995ve
??.09.2007 t. Tango Loisto (e.GT Perfect Swing 16,3a) enn. 12,1, vs. 6150ve
01.10.2007 o. Vic Runaway (e. Fair Evie 12,8) MISSÄ?
20.08.2008 t. Victoria Burn (e. Supernova Jazz 18,5a) enn. 19,3a, vs. 5600ve
15.10.2008 t. Dancing Jazz (e. Dazzle Jazz 14,8a) enn. 17,1a, vs. 13 300ve
09.11.2008 o. Jeffrey Jazz (e. Naive Jazz 14,3a) enn. 19,5, vs. 4570ve

Meriitit ja saavutukset: Hubertusajo 2006, Sprint Test 2007 -kilvan 2.,


STARTTIKALENTERI
Kaikki startit lähes poikkeuksetta VRER:n alaisina ajettuna. "Villit ravit" merkattu tähdellä (*).

Vuosi 2006 (stat. 57: 6-7-7)
24.06.'06 Ravitalli Loisto - koelähtö, 1.23,9ke - LÄPI
*26.07.'06 Fair Trotters - 9/12, 22,1ke
*27.07.'06 Fair Trotters - 6/14, 24,7ke - 50v€
01.08.'06 Mansikkametsän Ravitalli - 2/7, 21,7ake - 1000v€
06.08.'06 Calvaro - 5/16, 20,3ly - 200v€
10.08.'06 Fair Trotters - 7/16, 22,9ke - 50v€
13.08.'06 Kerystonin Kartano - 7/10, 21,2ake
17.08.'06 Soldra Trotters - 4/16, 21,4ke - 900v€
*17.08.'06 Vanilla Trotters - 3/12, 19,7ake - 600v€
20.08.'06 Loren - 6/16, 21,0ly - 50v€
21.08.'06 Fair Trotters - 5/10, 22,1ake - 900v€
*26.08.'06 Taikasumun Talli - 1/9, 19,4ke - 1000v€
*28.08.'06 Soldra Trotters - 1/5, 18,0aly - 2700v€
*31.08.'06 Yep Trotters - 4/12, 18,4ke - 180v€
09.09.'06 Loren - 3/16, 19,7ly - 600v€
10.09.'06 Ionic - 2/9, 17,7alyx - 600v€
11.09.'06 Ravitalli Vergint - 6/16, 20,4lyxx - 150v€
12.09.'06 Courbe Trotters - 10/12, 30,9ake - 10v€
15.09.'06 Loren - 13/15, 22,0ly
*15.09.'06 Tupamäkeläinen - 6/12, 21,9ake
16.09.'06 Suomenhevossiittola Rauniola - 10/16, 15,8ke
18.09.'06 Ravikeskus Valkyrie - 6/13, 20,0ke - 75v€
22.09.'06 Ravirata Ajaton - 3/9, 31,5pix - 900v€
*23.09.'06 Yep Trotters - 2/8, 18,6ake - 1000v€
*24.09.'06 Ionic - 3/12, 16,5ake - 1700v€
25.09.'06 Ravitalli Kiri - 3/16, 21,6ke - 600v€
*26.09.'06 Celesta Trotters - 1/4, 20,0ke - 2000v€
*27.09.'06 Yep Trotters - HLL
*30.09.'06 Yep Trotters - 4/11, 19,7ake - 180v€
02.10.'06 Ravirata Pronssi - 1/12, 18,0aly - 1000v€
*03.10.'06 Ravitalli Loisto - 2/4, 18,5ke - 800v€
*04.10.'06 Kisakeskus Kimakka - 1/2, 27,4api - 1200v€
05.10.'06 Loren - 10/12, 18,3alyx
07.10.'06 Blue Jay Trotters - 5/12, 19,3akex
08.10.'06 Ravirata Ajaton - 2/11, 26,1akp - 1200v€
*08.10.'06 Ionic - 5/15, 18,9kex - 250v€
09.10.'06 Saharan Tähti - 7/8, 29,4api
10.10.'06 Ravirata Silwer - 3/10, 22,6ake - 400v€
11.10.'06 Hakaniemi - 9/12, 20,5ke
15.10.'06 Blue Jay Trotters - HPL
16.10.'06 Ravitalli Danone - 6/12, 17,9ake - 100v€
*20.10.'06 Ravirata Ajaton - 3/9, 24,7kex - 2300v€
22.10.'06 Suomenhevossiittola Rauniola - 5/12, 16,7ake - 500v€
*22.10.'06 Ionic - 2/8, 16,5kex - 1500v€
*25.10.'06 Ionic - 8/11, 24,3pi
29.10.'06 Loren - 7/7, --
*31.10.'06 Yep Trotters - 4/8, 14,7alyx - 400v€
03.11.'06 Ravirata Ajaton - 1/16, 20,0pi - 6000v€ - Hubertusajo 2006
04.11.'06 Ravirata Pronssi - 7/16, 19,3ke
06.11.'06 Ionic - 2/11, 23,4pi - 1000v€
07.11.'06 Ravirata Silwer - 9/10, 16,9ake
11.11.'06 Stall Gramata - 13/15, 16,8ke
13.11.'06 Loren - 14/16, 20,2ke
*19.11.'06 Yep Trotters - 4/9, 19,2pix - 400v€
21.11.'06 Ionic - 9/12, 20,9ake
25.11.'06 Ravirata Pronssi - 4/16, 19,6ke - 100v€
29.11.'06 Ravitalli Jemina - 5/11, 16,4ke
30.11.'06 Monnin Ravitalli - 5/12, 17,0aly - 50v€

Vuosi 2007
*01.02.'07 Narrilaivan - 2/13, 18,0ke - 400v€
10.02.'07 Ravirata Pronssi - 12/16, 18,9ke
11.02.'07 Ravirata Silwer - 10/16, 19,4ke
20.02.'07 Ravirata Pronssi - HLL
*22.02.'07 Ravirata Ajaton - 5/8, 15,8aly
25.02.'07 Rt Perhosvaikutus - 3/12, 18,7ake - 1400v€
*28.02.'07 Yep Trotters - HPL
11.03.'07 Ravirata Silwer - 8/16, 19,9kp - 90v€
15.03.'07 Vanilla Trotters - 15/15, 20,3pix
25.03.'07 Starberryn Talli - HLL
*17.04.'07 Ravitalli Anio - 1/12, 11,0ake - 5000v€
*19.04.'07 Ravitalli Anio - 2/12, 12,0akex - 2500v€
*20.04.'07 Ravirata Ajaton - 12/14, 20,9apix
*21.04.'07 Ravitalli Anio - 2/12, 13,4ake - 2500v€
*24.04.'07 Ravitalli Anio - 4/12, 12,3ake - 1000v€
*26.04.'07 Ravitalli Anio - 9/12, 16,8ake
*28.04.'07 Ravitalli Anio - 4/12, 12,3ake - 1000v€
*30.04.'07 Yep Trotters - 6/7, 13,5aly
*01.05.'07 Ravitalli Anio - 2/12, 12,3ake - 2500v€
02.05.'07 Ravirata Ajaton - 12/16, 16,7ke
*03.05.'06 Ravitalli Anio - 2/12, 13,5ake - 2500v€
*05.05.'07 Ravitalli Anio - 9/12, 15,6ake
*08.05.'07 Ravitalli Anio - 9/12, 15,6ake
*13.05.'07 Ravitalli Ninitra - 2/15, 13,0kex - 3500v€
*31.05.'07 Yep Trotters - 6/6, 18,7ake
*16.06.'07 Vilahdus - 7/12, 19,2ke - 300v€
20.06.'07 Loren - 10/16, 15,7ly
*20.06.'07 Ravirata Ajaton - 8/8, 13,8alyx
24.06.'07 Ravirata Silwer - 2/10, 11,7aly - 1010v€ - Sprint Test 2007
28.06.'07 Ravirata Ajaton - 12/16, 16,3kex
*30.06.'07 Yep Trotters - 3/5, 15,1aly - 1700v€ - June GP '07
04.07.'07 Ravirata Ajaton - 11/12, 17,0ake
10.07.'07 Ravirata Silwer - 3/12, 12,3aly - 1022v€
*10.07.'07 Taikasumun Talli - 8/10, 15,5ke
13.07.'07 Starberryn Talli - 2/12, 13,4akp - 1300v€
24.07.'07 Ravirata Ajaton - 12/15, 15,9kex
*31.07.'07 Yep Trotters - HLO(3)
04.08.'07 Fire's Arabians - 13/16, 15,5lyx
05.08.'07 Ratatalli Tempo - 5/15, 11,8ly - 500v€
06.08.'07 Ravirata Ajaton - 9/10, 13,7aly
14.08.'07 Ravirata Silwer - 7/8, 14,1aly
16.08.'07 Ravirata Ajaton - 7/13, 15,2ke - 200v€
17.08.'07 Ravirata Pronssi - 10/12, 17,0pi
24.08.'07 Taikasumun Talli - 12/13, 22,8kpx
26.08.'07 Loren - 9/16, 16,7ke
*01.09.'07 Ionic - HLL
10.09.'07 Ravirata Ajaton - 5/7, 16,8pi
11.09.'07 Loren - 11/12, 16,9ake
*15.09.'07 Ionic - 1/5, 13,5ke - 7000v€
19.09.'07 Ravirata Ajaton - 5/7, 13,0aly
*22.09.'07 Taikasumun Talli - 6/11, 15,2ake
23.09.'07 Vergint - 1/12, 11,0aly - 2500v€
20.10.'07 Ravirata Ajaton - HPL
29.10.'07 Ratatalli Tempo - 8/9, 11,6aly
21.11.'07 Virtuaalitalli Ionic - 6/8, 14,2alyxx - 375v€
*29.11.'07 Ravirata Ajaton - 1/11, 14,5ke - 10 000v€
*30.11.'07 Yep Trotters - 7/9, 18,3ake
Lopettanut kilpailemisen 1.12.2007


Kuvat tällä sivulla © Stall Kenny
Luvaton kopiointi ehdottomasti kielletty!